ONKO OIKEUDENMUKAISUUS ONTUVAA ?

Julkinen hallinto ja sen edustajat





Kun vuosi on vaihtunut ja myös vuosikymmen, on monella taholla jouduttu arvioimaan menneitä tapahtumia ja ottamaan oppia virheistä.


Julkisen hallinnon puolella ovat erityisesti olleet esillä vaalirahoitus ja sen vääristymät, joita yritetään uusilla ohjeilla ja lainsäädännön avulla saada oikeudenmukaisemmiksi. On mielenkiintoista nähdä, kuinka ja ketkä rahoittavat jo hieman yli vuoden päästä käytäviä eduskuntavaaleja, vai joutuvatko ehdokkaat arvioimaan oman rahan käyttöä entistä huolellisemmin.


Ikäihmisten kohdalla on toisaalta vireillä monia parannussuunnitelmia, joilla tähdätään entistä parempaan selviämiseen alati teknistyvässä kilpailuympäristössä.


Palveluja tarjotaan monella tavalla ja monella taholla, mutta usein maksullisina siten, että rajallinen ostovoima on muodostunut monelle hyvin konkreettiseksi esteeksi hyödyntää kaikkea tai edes osaa tarjolla olevasta.

Niin sanottu eläkepalkka, eli työeläke on nykymenolla ja lainsäädännöllä leikattu ja sitä leikataan edelleen siten, että palkansaajan ostovoimaan nähden on tilanne pahenemassa koko ajan.

Tätä kehitystä arvosteli suhteellisen suorasukaisesti mm joulukuun alussa v. 2009 eläkkeelle jäänyt STM:n ylijohtaja Tarmo Pukkila. Hän katsoi Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa 24.11, että työeläkkeitä on "nirsitty" 16 vuotta kasvattamalla kohtuuttomasti rahastoja vain järjestelmän pystyssäpitämiseksi, eikä eläkeläisten elintason ja ostovoiman turvaamiseksi siten kuin rahastoja koskeva lainsäädäntö edellyttää.

Voimakkaimmin on tuohon ostovoiman huonoon kehitykseen vaikuttanut v. 1996 säädetty taitettu indeksi 20 / 80, jossa palkkakehityksen seurantaosuus on tuo 20% ja elikustannusindeksin 80 %. Palkkatason noustessa tuo indeksi aiheuttaa vuosittain yli yhden prosentin jälkeenjääneisyyden eläkeläisille. Jos on jäänyt eläkkeelle esim. vuonna 1992, on eläkkeen ostovoimasta jäljellä enää noin 43 % tuon indeksin johdosta.

Tätä epäoikeudenmukaisuutta on jo perustuslain 6 §:n perusteella pidettävä sellaisena ikääntyvään kansanosaan kohdistuvana vääryytenä, että on korkea aika ottaa nämä kysymykset esille entistä määrätietoisemmin ja muistuttaa lainsäätäjiä vaalien lähestyessä siitä, mikä merkitys lisääntyvän eläkeläisjoukon ostovoimalla on koko talouselämän ja kuntatalouden kehitykseen.